Löydä lähin jakelijasi

Sijainti:
Tyyppi:
Tekstihaku:

Palkitseminen

Johdon palkkiot ja muut etuudet

Hallituksen jäsenet

Biohit Oyj:n hallituksen jäsenten palkkiot vahvistaa varsinainen yhtiökokous. Yhtiökokous päätti 23.4.2010 pitämässään varsinaisessa yhtiökokouksessa, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 1 550 euron suuruinen palkkio ja muille hallituksen jäsenille 1 300 euron suuruinen kuukausikohtainen palkkio.

Hallituksen jäsenille muuten kuin hallituksen jäsenyyden perusteella maksetut palkkiot ovat perustuneet aikaveloitukseen ja veloituksen perusteet on hyväksynyt hallitus.

Hallituksen jäsenistä professori Osmo Suovaniemen kanssa on lisäksi tehty 10.6.2010 työsopimus, jonka perusteella Suovaniemelle hallituksen strategisen neuvonantajan tehtävien perusteella maksetaan hallituksen vahvistama kuukausipalkkio. Palkkion suuruus vuonna 2010 on auto- ja puhelinedun lisäksi 14 000 euroa kuukaudessa.

Toimitusjohtaja ja yhtiön muun johto

Toimitusjohtajan palkkion ja hänen palvelussuhteen ehdot vahvistaa hallitus. Toimitusjohtajasopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta. Mikäli yhtiö irtisanoo sopimuksen ilman työsopimuslain mukaista perustetta, on toimitusjohtajalla sopimuksen päättyessä oikeus erokorvaukseen, joka vastaa 9 kuukauden rahapalkkaa.

Biohitin johtoryhmien jäsenten palkkiot ja työsuhteen ehdot vahvistaa toimitusjohtaja. Biohitin hallitus vahvistaa johtoryhmien jäsenten sekä toimitusjohtajan tulospalkkion perusteet. Tulospalkkiot määräytyvät henkilön vastuualueeseen kuuluvan liiketoiminnan liikevaihdon ja tuloksen kehityksen perusteella.  Tulospalkkioiden enimmäismäärät riippuvat henkilön kuukausipalkasta ja vastaavat enimmillään kolmen kuukauden kuukausipalkkaa. 

Vuodelta 2010 toimitusjohtajalle ja johtoryhmien jäsenille ei ole vahvistettu tulospalkkiota.

Tytäryhtiöiden johdon palkkiot sekä tulossidonnaiset kannustinpalkkiot vahvistaa Biohit Oyj:n toimitusjohtaja hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Tulossidonnaiset kannustinpalkkiot perustuvat kunkin yksikön eri tuotesegmenttien myynnin ja tuloksen kehitykseen.

Biohitissä ei ole käytössä kannustinjärjestelmää, jossa yhtiön johdolle annettaisiin palkkiona yhtiön omia osakkeita.

Eläkejärjestelyt

Konserniin kuuluvien yhtiöiden toimitusjohtajien kanssa ei ole tehty merkittäviä, lakisääteisistä eläke-eduista poikkeavia sopimuksia.

Palkka- ja palkkioselvitys 2010

31.12.2010 päättyneen tilikauden aikana emoyhtiön hallituksen jäsenille maksettiin palkkioita yhteensä 104 tuhatta euroa (87 tuhatta euroa vuonna 2009 ja 76 tuhatta euroa 2008).

Toimitusjohtajan palkat muodostuivat Osmo Suovaniemen palkasta 90 tuhatta euroa ajalta 1.1.-9.6.2010 ja Jussi Heiniön palkasta 119 tuhatta euroa ajalta 10.6.-31.12.2010. 10.6.2010 lähtien Osmo Suovaniemi on ollut hallituksen päätöksellä työsuhteessa yhtiöön tieteellisen neuvottelukunnan jäsenenä ja hänen palkkansa 10.6.-31.12.2010 välisenä aikana oli 113 tuhatta euroa. Tytäryhtiöiden hallitusten jäsenille maksetuista palkkioista 27 tuhatta euroa (20 tuhatta euroa) on maksettu Jussi Heiniölle ja 27 tuhatta euroa (40 tuhatta euroa) Osmo Suovaniemelle.

Konsernin toimitusjohtajien palkat ja palkkiot olivat 801 tuhatta euroa ja (839 tuhatta euroa vuonna 2009 ja 730 tuhatta euroa vuonna 2008).

Muiden johtoryhmäjäsenten yhteenlasketut palkat olivat 1 002 tuhatta euroa (854 tuhatta euroa vuonna 2009 ja 678 tuhatta euroa vuonna 2008).