28.04.2011 09:30
TAMMIKUU-MAALISKUU 2011
TOIMITUSJOHTAJA JUSSI HEINIÖ:
”Liikevaihtomme kehitys vuoden ensimmäisellä neljänneksellä on jatkunut nousujohteisena ja ensimmäisen kvartaalin kasvu oli noin 10 %. Liikevaihdon lisäksi myös liiketoiminnan kannattavuus on kehittynyt antamamme ohjeistukseen mukaisesti ja liiketulos ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 0,6 milj. euroa eli 5,5 % konsernin liikevaihdosta.
Liikevaihto jatkoi suotuisaa kehitystä erityisesti mekaanisissa pipeteissä vaikkakin positiivinen kehitys näyttää jatkuvan myös muissa nesteannostelutuoteryhmissä. Maantieteellisesti kasvu on ollut vahvaa erityisesti Euroopan, Venäjän ja Kiinan markkina-alueilla. Aasian markkinoilla Japanin maanjäristyksen odotetaan heijastuvan negatiivisesti Japanin markkina-alueen kysyntään kuluvana vuotena. Japanin painoarvo kokonaismyynnissä ei kuitenkaan ole merkittävä.
Diagnostiikkaliiketoiminnassa pääpaino on ollut erityisesti Suomen markkinoiden avaamisessa ja olemme organisaatiomuutoksilla hakeneet toiminnan tehostamiseen uutta vauhtia. Liikevaihdon kasvu ensimmäisellä vuosineljänneksellä jatkui. Liiketoimintasegmentin kasvu ilman välitystuotteina myymiämme analysaattoreita oli noin 13 %. Ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen tulemme panostamaan enemmän Suomen ulkopuolisiin markkinoihin ja erityisesti jakelijamyynnin kehittämiseen. Acetiumin myynti Suomessa on jatkunut varsin tasaisena ja tuotemyynnin kasvun turvaamiseksi olemme tuoneet tuotteen Saksan markkinoille ja olemme valmistautumassa sen lanseeraukseen myös Ranskan markkinoille.
Konsernin toiminnan kannattavuuden parantaminen on keskeisenä tavoitteena kuluvan vuoden aikana. Kulujen karsiminen on ensimmäisen vuosineljänneksen aikana näkynyt siinä, että kiinteät kulut ovat vähentyneet edellisvuoden viimeiseen neljännekseen verrattuna 14 %. Tulemme kuluvan vuoden aikana jatkamaan toiminnan tehostamista ja varmistamaan kannattavan kasvun myös jatkossa.”
Lue koko tiedote