01.03.2011 09:40
Biohit on määritellyt kuluvan vuoden ja keskipitkän aikavälin tavoitteet seuraavasti:
Lyhyen aikavälin tavoitteena on kasvaa kannattavasti yli 10 prosenttia vuosittain ja nostaa jo vuoden 2011 aikana yhtiön kokonaisliiketulos noin 5 prosenttiin kokonaisliikevaihdosta.
Keskipitkän aikavälin tavoitteena on kasvattaa kokonaisliikevaihto 70 miljoonaan euroon vuonna 2013.
Nesteannosteluliiketoiminnan liikevaihtotavoite vuodelle 2013 on 50 miljoonaa euroa. Vuotuinen kasvu on yli 10 prosenttia. Tavoite on olla vuonna 2013 elektronisten pipettien markkinajohtaja kaikilla markkina-alueilla. Asemia pyritään vahvistamaan erityisesti Pohjois-Amerikan-, Etelä-Amerikan- ja Aasian-markkinoilla. Näihin tavoitteisiin päästään seuraavin keinoin:
Erityisen suurta myynnin kasvua tavoitellaan diagnostiikkaliiketoiminnassa. Liikevaihtotavoite vuodelle 2013 on 20 miljoonaa euroa, mikä merkitsee yli 80 prosentin vuotuista kasvua. Sen saavuttamisessa keskeisiä keinoja ovat: