14.12.2010 10:30
Biohit Oyj päivittää aiemmin antamaansa ennustetta vuoden 2010 tuloksesta. Yhtiön uuden arvion mukaan tulos ennen veroja tulee jäämään viime vuoden tasosta liikevaihdon positiivisesta kehityksestä huolimatta. Aiemmin on arvioitu, että tulos ennen veroja olisi hieman parempi kuin edellisenä vuotena.
Yhtiön myynti on kasvanut edellisvuodesta – marraskuun loppuun mennessä keskimäärin 13 % – mutta kannattavuutta heikentävät kasvaneet kiinteät ja muuttuvat kulut. Kulujen kasvu johtuu muun muassa myynnin ja markkinoinnin vahvistamisesta ja uudelleen organisoinnista sekä Acetium-kapselin lanseerauksesta.
Biohit on jo aiemmin alkanut karsia kuluja, mutta aloitetut toimenpiteet eivät tule vaikuttamaan merkittävästi kuluvan vuoden tulokseen. Yhtiö tulee jatkamaan tehostamistoimenpiteitä kannattavuuden parantamiseksi myös ensi vuonna.